Kas sa tead, mis minuga eile juhtus…

Ma ise ei tea. Eile oli pühapäev ja ma olin üksinda kodus. Mõnikord see on lõbus, mõnikord mitte. Eile ei olnud. Sest ma ei tahnud pühapäeval üksinda olla, ma läksin jalutama. Sadasi vihma ja ma olin natuke vihane.

Mul on väga toredad vihmapüksid, siin mu jäljad on
alati kuivad, aga vihmapükseis ma olen kui lihav pingviin. Sest ma olin juba kodus vihane, ma räägsin endale: Soomes ei ole pingviineid. Sa oled ainus pingviin Turus. Sest ma tahan naine olla, see oli kui oma kiusatus (hmm).

Ma jalutasin tundi, see oli küllalt mulle. Läksin koju. Meie tänava kõrval on bussipeatus, pühapäelav see on alati tühi. Eile ei olnud: bussipeatuses sirgelt seisi iso lihav must pingviin. Ohoo. Tere, see ütles mulle. Ei tere. Pingviin ei oska rääggida. Kui sa oskad?Küll ma oskan: tere.

Ma ei oska alati loogiselt mõtelda, aga minu arvates see ei olnud soomlane pingviin.

Tää oli muuten mun kotitehtävä (imperfektiä en osaa), mutta kuultelen kyllä usein Apolodoria. Se on niitä romanialaismusiikkia, joita olen ihan CD:nä tuonut mukaan. Ja harmittaa, ettei fiilistä siirtä voi, mutta tuon värejä. Ainakin.

Blogi jatkuu :)

Mietiskelen siitä jo pitkästä aikaa - ihmettelen ja enkä ihmettele - miten säilyivät vanhat sukupuoliroolit nyky-yhteiskunnassa: ovatko kaikki miehet sielun pimeässä nurkassa metsästäjät ja olemmeko me, tytötnaisetrouvat keksitty muun muassa siksi, että tarjoisimme henkisesti ja ruumiillisesti nälkäisille jotakin hyvää.

Wagner söi kirjekyyhkyn. Siksi tulee tästä ajatuksestani blogi.

Wagner on jo kolmas mies (sika, mutta mies silti), jolla on jotakin näitä lintuja vastaan. Oli sydämessäni semmoinen vaalea, jolle olisi pitänyt keittää seuraavalla Berliini-matkalla, onneksi aina vain sillä seuraavalla, kyyhkypörköltiä. Jäimme keittämättä, jäimme syömättä, ja Berliinin taivas on ehkä nytkin täynnä lintuja.

Toinen vaalea, nyt kämpiksen sydämessä asuva, kysyi pari viikkoa sitten, että tappaisiko tyttö hänelle kyyhkyjä, jos hän kyyhkyjä syödä haluaisi. Ei. Mennään mielellämme maailmalle, sotaan, meren alle, vuoren taakse, hypiskellään puolella jalalla puoli tuntia, pelleillään päivää pitkin, mutta kyyhkyset on tabu.

Noh. Mikä yhteys olisi masun ja sydämen välissä? Pitääkö aina-aina miettiä tulevista rauhanneuvotteluista, kun kyyhkyset tulevat kyseen?

Hivashumi ja meidän suomalaiset

Isä osasi yhden lauseen suomeksi jo ennen minua. Se meni näin: Hivashumi. Valitettavasti isä ei muistanut, mitä se tarkoittaa, mutta oli sitä mieltä, että se tarkoittaa jotakin hyvää. Ensimmäisellä suomentunnilla meiltä kysyttiin, mitä me tiedämme Suomesta. Mä tiesin, että isä tietää yhden lauseen suomeksi, mutta se ei tullut juuri silloin mieleeni.

Äidille oli ehkä jännä, että opiskelen jotakin harvinnaista, muttei ollut sitä enempää aiheesta kiinnostunut. Kerran, yhden ystävän vierailun jälkeen kuulin hänet kertovan isoäidille, että tytöt puhuvat tosi oudosti ja tosi nopeasti. Nykyään hän soittaa minulle aina, jos telkkarista tulee jotakin Suomeen liittyvää.

Peti velin kiinnostus heräsi silloin, kun huomasi, että teini-ikäiset kauniit tytöt tykkäävät enemmän Ville Valosta kuin Geréb Petistä. Hän laitoi silloin lapulle, että tyttö (tüttö) ja poika, ja selitti kaikille, että suomeksi pojat kutsutaan kalkkunaksi (pulyka - puika tarkoittaa unkariksi kalkkuna). En tiedä, riittikö kaksi sanaa loitsimaan unelmanaisia tai onko hän löytänyt muuta ratkaisua.

Andris ystävä pyysi minut kääntämään Nightwishia kolmen kuukauden suomenopiskelun jälkeen. Tekstistä tunnistin vain olla-verbin. Viisi vuotta myöhemmin, toinen yritys, sain häneltä Ievan poikan japaanityttö-version, siinä vain refreeni, mutta en tästäkään ymmärtänyt mitään. Luulen, että Andrisin mielestä tämä minun suomen kieli on uskomaton iso höpö.

Kämpis sanoi tänään, että niillä sun suomalaisilla Forma 1-ssä on nykyään hyvä tuuri. Marikan suomalaisiksi kutsutaan myös kaikki hiihtäjät, ollaan sama joukko kuin kaikki jääkiekkopelaajat, ja kun olen vihainen, perheen silmissä olen ihan Lordin näköinen.

Vuosi sitten katsottiin Euroviisut vanhempien luona, ja kun "mun Lordien" fani-joukossa isä näin paperin: Ai siinä se hivashumi, sanoi isä. Ja Hyvä Suomi! tarkoittaa oikeesti jotakin hyvää :-)

Unkarilaisten pääsiäis-locsolás on vanha hedelmällisyysrituaali, nykyversiona mahdollisuus hoitaa sosiaalisia suhteita naisten ja miesten välillä.


Pääsiäismaanantaista ajattelin aina, että se on juhlista kauhein. Jokavuosinen intohimotesti.

Aamulla heti helvetillinen kiire laittaa asioita kuntoon. Pestä kerran vuodessa käytettyjä laseja.
Laittaa lautaselle suolaisia ja makeita kakkuja, vähintään kuusi eri tyyppistä, joita äiti toisenalaisella helvetillisellä kiirellä leipoi viikko sitten. Sitten pukeutua mahdollisimman kauniiksi. Piilota finnejä. Kerätä tyynyjä huoneeseen, joten voisi istua lattiallakin. Mietiskellä, kuka joisi viiniä, ja kenelle tuoda mineraalivettä. Pyytää isää tuomaan viinipulloja, joita pari päivää sitten isoisä antoi juhlallisesti nimenomaan tytön locsolóille. Välillä laskea maalattuja munia, riittääkö niitä kaikille.

Ja päässä aina se tieto, ettei tässä kuivana säily.

Kun ovikello soi, olla hymyilevä ja käyttäytyä hienosti. Vaikka tulee taas uusi annos hajuvettä päähän. Joko parempi tai pahempi, mutta yhdistelmä silti hui. Ovessa ei maanantaina voi olla ketään muuta kuin mies, oikea salapoliisi, joka haluaa saada selville n. 20 minuutissa seuraavia asioita:

Oletko kasvannut ehjäksi ihmiseksi? Naiseksi?
Osaatko käyttäytyä miesten seurassa?
Osaatko olla ystävällinen ja puhelias ja mukava tuttujen ja puoli-tuttujen kanssa. Osaatko kysyä ja vastata silleen, että keskustelu olisi aina helposti sujuva?
Osaatko kysyä tyhjyyksiä silleen, etteivät ne kuulostaisi tyhjiltä asioilta?

Pää särkee jo ennen kotimatkaa, jos vain ajattelen tulevia tuoksuja. Mutta tämä silti on niitä onnellisempia vuosia, kun kaikille kysymyksille laitaisin (ei täysin varmana, mutta) kyllä. Iloista pääsiäistä kaikille.

GO PAPERIT GO!

(Tosi) läpinäkyvä merkintä musiikista :-)


Ehkä ensimmäisellä suomen tunnilla lauleskelimme jo, ja siitä alkaen jatkuvasti neljä vuotta. Milloin mitä tahansa. Opettajat välillä vaihtuivat, mutta laulut olivat aina läsnä. Aika usein kielioppitehtävät liittyivät niihin, puuttui esim. joku sana tekstistä, tai piti kuunnella ja ymmärtää vain.

Ede on tuonut Ultra Brata, lauluakin muistan, Olen nähnyt unia joita. Ildikón suosikki oli Maija Vilkkumaa. Anne toi Jonna Tervomaata. Marja järjesti pikkuset Euroviisut meille harjoittelemaan musiikkisanastoa. Yvettiä muistuttavat kaikki meidän Kalevala-laulut, ne Hennaakin, vaikka hän oli vain vieras. Enikő toi suomalaista joulutunnelmaa ympärilleni. Muistan Outia, kun hän näytti, mikä on se "suu sill on supukka".

Gergőltä sain Rokkia Suomenmaasta. Roosalta Elämää suuremmat laulut. Eläkeläiset kuuluu Janille. Ismo Alanko ja Fröbelin Palikat ja Muumit Edolle. Ultra Bra Jyrkille, ehdottomasti. Kapteeni Ä:ni on oma löytö, Trio Töykeät myös. Sibelius oli läsnä koko ajan. Nordic Lights-kokoelma tuli Ondrejilta, Värttinä on Crissun ja Peterin lahja. Netistä saapui mun korviin Zen Caffe. Genialistid Lealta.

Kaa-kaa-karhulassa (jänis istuu maassa, torkkuen) kun lauleskellaan, taivas on tosi sininen. Tähtösiä en nykyään näe.

Haen

Suomen ja sen sukukielten maisteriohjelmaan.


Äidinkieleltäni olen sukulainen - unkarilainen, eli yhteen sukukieleen laitetaan heti alusta plussaa. Vihaiset suomalaiset asiakkaat kutsuvat minut naishenkilöksi Virosta, mutta tähän arvosteluun ehkä yliopisto ei uskalla luottaa. Jos ei, yritän heti komeilla (nenä taivaassa jo), että ma saan eesti keelest ka natuke aru. Vaikka välillä olen unohtanut varmasti aika paljon, vielä onnistuu ehkä jutella asunnostamme, perheestämme, harrastuksistani, ja onnistuu osoittaa sitäkin, että todennäköisesti en ole noita. Viron kieleen laitan paljon-paljon pienempää, mutta silti plussaa.

Suomea minusta osaan. Suomalaisten mielestä osaan suomea, kun olen siellä turisti tai kun olen kotona tai kun olen kiltti sopimusuusija. Kun olen irtisanomassa jotakin tai pyytämässä allekirjoitusta tai soittamassa taas, silloin olen naishenkilö Virosta, katso yllä. Hehe silloin kaikille silti :)

Kieliopista olen pieninä annoksina maistanut kaikkenlaista, ja se oli kyllä nami. Erityisesti lauseoppi. Ja Oulu-aikoista mulla on jonkunlainen käsitys siitä, että Suomessa kielen käsittämiseen tarvitaan haarukkaa ja lusikkaa myös. Eli ei ole täysin tuntematon maailma.


Miinus on se, että Bukarestissä viihdyin tosi paljon, enkä ole enää varmaa, että tieteellinen ala on minulle sopivin. Välillä lehmästyin, ja on paljon vaikeampi keskittyä koulujuttuihin nyt kuin oli kaksi vuotta sitten Koliksessa. Mutta en voi sille mitään. Kerätään mahdollisimman paljon aivosoluja ja kokeiletaan taas.


Outi antaa mulle lausunnon. Kirjoitan itse motivaatiokirjeen ja sivun mittaisen jutun siitä, minkälaisia kieliopillisia tietoja minulla on ja mistä. Viikonlopputehtävä.

Löysin Ulkomaalaisviraston sivulta tämmöisen:

Opiskelijan oleskeluoikeus edellyttää, että:

1. oleskelun päätarkoituksena on opiskelu suomalaisessa oppilaitoksessa
2. opiskelijalla on oleskeluunsa riittävät varat
3. opiskelijalla on voimassa oleva sairausvakuutus

Selvityksen rahoituksesta opiskelija voi esittää haluamallaan tavalla.

Olen siis keksimässä, miten voi helpoimmin osoittaa, että pärjääjä-minä.



*Suuntaa-antavat euromäärät hakijan toimeentulon turvaamiseksi Suomessa

1. aikuinen
900 €/kk
10 800 €/vuosi
2. samaan talouteen kuuluva aikuinen
630 €/kk
7 560 €/vuosi
alaikäinen perheenjäsen
450 €/kk
5 400 €/vuosi
opiskelija
500 €/kk
6 000 €/vuosi
opiskelijan täysi-ikäinen perheenjäsen
630 €/kk
7 560 €/vuosi
opiskelijan alaikäinen perheenjäsen
450 €/kk
5 400 €/vuosi
au pair
250 €/kk

Kysymysmerkkit lisääntyvät päässäni jatkuvasti, mutta tein silti pieniä muutoksia.

*Laitoin Menolipun linkin mun unkarinkieliseen blogiin, ja laitoin sen myös Blogger-profiiliin. Saa tietää, että suunnittelija-minä. (Tervetuloa kaikille, jotka voivat lukea niitä molemmilla kielillä. Tyyliero on iso, kirjoitan tästäkin joskus.)

*Kerroin äidille ja isälle, että aion lähteä maailmalle.

*Kerroin pikkupomolle, että jään tänne viimeistään heinäkuuhun asti.

*Alan kerätä virallisia papereita hakemukseen, hakuaika päättyy ennen pääsiäistä. Kyselin, millä kielellä (suuri hengitys, pitkä rakenne tulossa) oikeaksi todistettu jäljennös tutkintotodistuksesta ja opintorekisteriote tarvitaan. Voiko hoitaa tämmöisiä kotoa, tai pitääkö matkustaa joskus keväällä Suomeen. Toivottavasti ei tarvitse.


Välillä täällä kaikkenlaista. Kevättä, aurinkoa, fyysisiä ja kuvallisia reppuja selässä.

Hyödylliset termit, jos haet työtä/ opiskelijapaikkaa Suomesta => Kiitos, Katja!

ansioluettelo: CV

nimikirjanote:
Jokainen valtiolla (ehkä kunnallakin, en ole varma) työskentelevä saa tällaisen. Nimikirjanote on virallinen todistus suoritetuista opinnoista ja työkokemuksesta. Näinpä kerran valtiolla (kunnalla?) töissä olleen ei tarvitse uutta työtä hakiessaan näyttää työhaastattelussa todistuksiaan. Hakijan, joka ei ole ollut ennen valtiolla töissä, pitää liittää hakemukseensa/ näyttää työhaastattelussa nimikirjanotteen sijasta ansioluettelonsa ja viralliset todistukset.

opintotodistus:
virallinen paperi siitä, että olen valmistunut tästä ja tästä ja mulla oli tämmöiset ja tämmöiset arvosanat

Suomessa yliopistot antavat valmistuneille sekä tutkintotodistuksen että opistorekisteriotteen. Tutkintotodistus on yksisivuinen todistus, jossa sanotaan, mitä valmistunut on opiskellut pääaineenaan ja sivuaineinaan (ja arvosanat opintokokonaisuuksista). Opintorekisteriotteessa on kaikki opinnot arvosanoineen ja se on monisivuinen. Jos hakemukseen pitää liittää todistus opinnoista, niin yleensä tutkintotodistus riittää.

työtodistus: yhtiö, jossa olen töissä todistaa, että olen oikeesti ollut heillä työssä

Suomessa työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus antaa työntekijöilleen työtodistus, kun he lopettavat työnsä. Todistuksesta pitää käydä ilmi työskentelyajankohta ja työtehtävät. Todistukseen voi erikseen pyytää arvion siitä, kuinka hyvin työntekijä suoritti tehtävänsä, mutta se on vapaaehtoista.

Business-minä

... soitan vihaiselle asiakkaalle, teitittely, hei. Sopimus on mennyt umpeen, emmekä saaneet vielä vahvistusta siihen.

Asiakas puhelimessakin jatkaa vihaisella äänellä. Nopea-minä klikkaa tarkistamaan kaikki tiedot taas, mutta systeemi menee rikki. Siitä ei koskaan kerrota, että systeemi meni rikki => puhun hänet ympäri, että lähetän tiedot s.postitse, joten se olisi heidän laatikossa vaikka ikinaikaiseksi. Tupenrapinat, se suostuu. Tarkistan osoitteen: pentti.maurinen. Eikun Mauri Penttinen. Offf.

Business-minä keksii heille täydellisiä, neutraali-lauseita: Sopimus x on hoidettu jo kuntoon, mutta y ei vielä, lähetän senkin ennakkoilmoituksen uudestaan. Ystävällisin terveisin. Laitan senkin.

Edo naureskelee sille kovasti, minä en ymmärrä. Senkin minun päässä = myös sen.

Senkin asiasuomi :-)

(Tänään soitan siihen taas. Odotapas hetki, asiakas sanoo, niiin -- noin 2.5 min taukko, takana kaikkenlaiset klikkaamisäänet--, aamulla tänään oli 25 astetta pakkasta. Eläköön business-suhteemme!)

Rakastavaiset


Vaikka rakastavaiset yrittävät
kätkeytyä ihmisjoukkoon,
he paljastuvat.

Rakastavaisten ympärille
ilmestyy näkymättömiä
karhuja, ahmoja ja jäniksiä,
jotka huokailevat,
hierovat käpäliään
ja lämmittelevät tulen ääressä.


(Niina Hakalahden kokoelmasta Jotkut ja toiset - 1997)

Suomen kielen kurssin tentti oli tiistaina. Tässä tuloksista :-)


Kirjoita lyhyt teksti (n.5 lausetta) siitä, minkälaiset ovat sinun mielestäsi romanialaisia/ tai unkarilaisia/ tai suomalaisia. Käytä adjektiivia!


* Romanialaisa on pitkä, vanha, nuori.

*Suomalainen mies ja nainen ovat vaalea mutta romanialainen ja unkarilainen heillä on tumma tukka. Suomalainen mies on pitkä ja suomalainen nainen on lihaa mutta rikas. Romanialainen nainen ja tyttö on kaunis ja unkarilainen nauraa paljon.

*Suomella on 5 miljoonaa asukasta. Suomalainen on iso ja (blond). He ovat tosi ahkera. He eivät tykkää puhua. Nainen suomalainen on tosi kaunis.

*Romanialaisia ovat kaunis. On eivät kaunis.

*Unkarilainen on kaunis, lempiväri, nuori, lyhyt.

*Romanialaisiaa on kaunis. Suomalaisiaa on nuori. Romanialaisia on lyhyn ja inteligentia. Rakastan romanialaisia.

*Romanialainen on kaunis. Mies on nuori ja vanha. Suomalainen on lyhyt ja kaunis.

*Romanialaisia ovat kaunis. He puhuvat romania ja englantia. Heidän on kaunis pääkaupunki. Minä ei rakastan unkarilaisia.

*Nainen Romaniasta he ovat kaunis. Poika ovat nuori. Ihmiset puhuvat kieli: romani ja unkari.

*Minä rakastan Unkaria. Ajattelen unkarilaisia. On ystäväni, kaunis, hyvin. He asuvat pitkä maassa, mutta on 2 milliona asukan. Unkarilaisiat on nuori, hyvä liha. En ajattele.

*Aino on suomalainen, hän on kaunis tyttö, korkea ja hassu (hänellä on sininen silmät). Aino tanssii kovin usein ja hymyilee. Onko hän surrullinen? Ei tule kuuloonkaan! Samalla, hän juo viini ravintolassa ja syö kotona. Hän on mielenkiintoinen ystävä koska laulaa tosi hyvin (rokki), mutta Aino menee kirkolla.

Viikko sitten meidän tuttava, Solveig kertoi siitä, että suomalaiset ovat vähän niin kuin ketsuppipullo. Alussa heistä ei tule mitään, mutta jos jäät kauan odottamaan, niin joskus tulee kaikki.

En häneltä viitsinyt, mutta olisi minulla vielä pari kysyttävä:
Mikä olisi meidän mittarilla mittaen, vaikkapa unkarilaisille se suomenruotsalainen "mitään". Entäs se "kaikki". Ja miten lasketaan odotuksen aikaa.

Niin kuin minun pikkukaverit, 5-vuotias Panu ja 7-vuotias Simo joka ikinä päivä kysyi: Onko tänään jo lauantai. Jos olemme kärsivällisiä, tuleeko joskus se karkkipäivä.

Olen

ulkomaalainen, enkä tyhmä. Alun perin lause kertoo virolaisista, ja Aili on keksinyt sen. Aili on oikeasti virolainen ja elää nytkin keskellä unkarilaisten lörpöttelyä. Englishman in New York. Asuimme puoli vuotta yhdessä hänen ja Crissun kanssa budapestiläisessä asuntolassa.

Naapurissa asui Hasan, outo azerbaidzanilainen mies. Hasan osasi hyvin turkkia, venäjää, tsekkiä ja oikein vähän unkaria. Jos olisimme tyttöjen kanssa tehneet pääliiton, kolme naista, olisimme voineet puhua hänen kanssa kuusi eri kieltä. Mutta turkkia, venäjää, tsekkiä ei. Hmm. Hasanin kanssa meillä ei ollut edes kulttuurillisia yhtenäisyyksiä . Usein hän tuli meidän huoneeseen ja istui puhumatta sängyn reunalle. Ei voinut koskaan tietää, että jos kerromme hänelle jotakin, niin mitä hän siitä ymmärtää. Hänellä oli kysyttävää vain silloin, jos kohitehtävä jäi epäselväksi ja tarvitsi apua.

Niin isossa ongelmassa unkarilaisten lauseiden kanssa en minäkään aikaisemmin ollut. Kaunis ja iloinen. Mukava mutta pieni. Mikä esimerkki olisi looginen. Helppo. Ymmärrettävä. Rakenne oli hänellekin selvä, sanojen merkitys ei. Seisoin siellä, kädet ylhällä, pitkä. Sormilla näyttäen: pieni. Janos ja Kati. Mutta mikä on Janos? Hui hui hui.

Tiedän, että omaa äidinkieltä on vaikeaa puhua ulkomaalaisten kanssa. Sujuvaan keskusteluun tarvitaan aika paljon mielikuvitusta ja empaatiaa, ja ei voi koskaan olla täysin varmaa, että se toinenkin ymmärtää juuri sitä, mitä sanoa halutaan. Sen lisäksi yksinkertaistetun puheen ja pelleilyn välillä raja on aika herkkä. Joskus hyvin helppoja asioita pitää selittää, muttei voi esim. huumoritajottomalle ihmiselle näytä lehmä-termin ääriviivoja silleen, että (pää työnnettynä) muuuu. Mitä jos hän, jolle muuuutetaan, suuttuu, koska ajattelee, että ulkomaalainen hän on, eikä tyhmä. Ei lehmäkään.

Helpoin ratkaisu olisi vaihtaa kieltä heti ja etsiä lingua francaa. Esimerkiksi englantia. Ei tarvitse haukkua, jos pölykoiria, eikä pohtia, miten sanaa tuota- niin-niin selittäisi. Kun keskustelu ei ole jatkuva activity-peli. Eikä viitsi aina pysähtyä ja katsoa toisen reaktiota, jos jotain paljon syvempää olisi tullut suuhun.

Mutta jos toinen on Hasanin kaltainen, tullaan heti lapseksi. Hetkeksi vain. Ei mitään estettä. Hypiskellään, jos ugrik, hihitetään, jos vihorászik. Tämmöisestä keskusteluista voisi tulla paljon paljon enemmän iloa, kuin jostakin fiksusta ideanvaihdosta kielellisesti tasavertaisten ihmisten välillä. Luulen, että Hasan ilman sanojakin tunsi, että me hänestä tykkäämme. Silti.

Etu- ja jälkikäteisiä kiittejä niille, jotka minun suomen kieltäni meikkaavat:)

Saanko minä kysyä jotakin?

-seisoin opettajahuoneen ovella ja olin täysin varma siitä, että kysyä kyllä aina saa. Kohteliaisuuskäsitykseeni kuului silti koputtaminen ja epävarma anteeksi. Niin kuin se olisi tarkoittanut vain sitä, että hei, olen olemassa ja varo, kohta kysyn sinulta jotakin. Sain luvan sekä kysyä, että osallistua syntaksikurssiin, koska tätä halusin.

Tilanne oli minulle onnistunut. Yrjölle, meidän opettajalle pikemminkin jännä. Tai nolo. Pari kuukautta myöhemmin, kun hän kurssilla selitti meille saada ja voida verbien välisen eron, hänen esimerkki eri kulttuurien käyttäytymistavoista oli juuri meidän pieni keskustelu oven edessä.

Hänen mielestään sillä, että lupa pyydetään, noustetaan toinen melkein puolijumalaksi, ja ylhällä olla ei ole aina kiva. Minun mielestäni on vain hyvä osoittaa, että pyytö/kysymys/asia on tulossa, ja antaa toiselle pari sekuntia etuaikaa. Sitä omaa aikaa ehkä, josta suomalaisten ämmäreissä niin paljon puhutaan.

Tällä hetkellä

asun Bukarestissa. Muutin tänne puolitoista vuotta sitten, lokakuussa 2005, hoitamaan suomalaisten asiakkaiden tukijuttuja ja ottamaan vastaan sitä, mitä pääkaupunki ja romanialaiskulttuuri ja työelämä minulle antaa halunnut. Kaikesta tuli kyttyrällinen. Enkä enää lähtenyt, vaikka ajatus olikin se, että yksi vuosi riittää.

Työstä kyllä olisi riittänyt, Bukarestista ei. Ja kokeiltava olisi vielä paljon. Jos kerran tulen takaisin, niin tänne ilomielelläni.


Olen nyt virallisestikin eurooppalainen ja unionin jäsen. Omasta näkökulmastani asia ei ole pahaa, eikä kivaa. Melkein täysin sama. Jos liitto tuo hyvää, matkustamisessa se tuo.

Maata, isänmaata en ajattele. Ihmisiä kyllä. He, jotka olivat halunneet lähteä maasta, ovat jo löytäneet kaikkenlaisia mahdollisuuksia päästää ulkomaille. Espanja ja Italia on täynnä romanialaisia. Ne, jotka ovat edelleenkin täällä, eivät ehkä vielä pitkää aikaa huomaa, että muutokset on tulossa. Isoisä on koko elämässään tehnyt takapihalla kotiviinaa, eikä hän eu-sääntöjen mukaan lopeta luumumassan keittämistä. Isoisälle omat säännöt ovat tärkeimmät. Ja fiksummat.

Sain tämmöisen viestin Suomesta: Rauhallista joulua ja tervetuloa EU:hun. CC:nä Svetlana, minun bulgarialainen ystävä. Ei asioita tällä tavalla sekoiteta.

Tällä hetkellä rauhaan tarvitsen täysin täysin muuta, kuin eu:ta. Onneksi. Siksi tunnen itseäni niin vapaaksi.