Unkarilaisten pääsiäis-locsolás on vanha hedelmällisyysrituaali, nykyversiona mahdollisuus hoitaa sosiaalisia suhteita naisten ja miesten välillä.


Pääsiäismaanantaista ajattelin aina, että se on juhlista kauhein. Jokavuosinen intohimotesti.

Aamulla heti helvetillinen kiire laittaa asioita kuntoon. Pestä kerran vuodessa käytettyjä laseja.
Laittaa lautaselle suolaisia ja makeita kakkuja, vähintään kuusi eri tyyppistä, joita äiti toisenalaisella helvetillisellä kiirellä leipoi viikko sitten. Sitten pukeutua mahdollisimman kauniiksi. Piilota finnejä. Kerätä tyynyjä huoneeseen, joten voisi istua lattiallakin. Mietiskellä, kuka joisi viiniä, ja kenelle tuoda mineraalivettä. Pyytää isää tuomaan viinipulloja, joita pari päivää sitten isoisä antoi juhlallisesti nimenomaan tytön locsolóille. Välillä laskea maalattuja munia, riittääkö niitä kaikille.

Ja päässä aina se tieto, ettei tässä kuivana säily.

Kun ovikello soi, olla hymyilevä ja käyttäytyä hienosti. Vaikka tulee taas uusi annos hajuvettä päähän. Joko parempi tai pahempi, mutta yhdistelmä silti hui. Ovessa ei maanantaina voi olla ketään muuta kuin mies, oikea salapoliisi, joka haluaa saada selville n. 20 minuutissa seuraavia asioita:

Oletko kasvannut ehjäksi ihmiseksi? Naiseksi?
Osaatko käyttäytyä miesten seurassa?
Osaatko olla ystävällinen ja puhelias ja mukava tuttujen ja puoli-tuttujen kanssa. Osaatko kysyä ja vastata silleen, että keskustelu olisi aina helposti sujuva?
Osaatko kysyä tyhjyyksiä silleen, etteivät ne kuulostaisi tyhjiltä asioilta?

Pää särkee jo ennen kotimatkaa, jos vain ajattelen tulevia tuoksuja. Mutta tämä silti on niitä onnellisempia vuosia, kun kaikille kysymyksille laitaisin (ei täysin varmana, mutta) kyllä. Iloista pääsiäistä kaikille.