Suomen kielen kurssin tentti oli tiistaina. Tässä tuloksista :-)


Kirjoita lyhyt teksti (n.5 lausetta) siitä, minkälaiset ovat sinun mielestäsi romanialaisia/ tai unkarilaisia/ tai suomalaisia. Käytä adjektiivia!


* Romanialaisa on pitkä, vanha, nuori.

*Suomalainen mies ja nainen ovat vaalea mutta romanialainen ja unkarilainen heillä on tumma tukka. Suomalainen mies on pitkä ja suomalainen nainen on lihaa mutta rikas. Romanialainen nainen ja tyttö on kaunis ja unkarilainen nauraa paljon.

*Suomella on 5 miljoonaa asukasta. Suomalainen on iso ja (blond). He ovat tosi ahkera. He eivät tykkää puhua. Nainen suomalainen on tosi kaunis.

*Romanialaisia ovat kaunis. On eivät kaunis.

*Unkarilainen on kaunis, lempiväri, nuori, lyhyt.

*Romanialaisiaa on kaunis. Suomalaisiaa on nuori. Romanialaisia on lyhyn ja inteligentia. Rakastan romanialaisia.

*Romanialainen on kaunis. Mies on nuori ja vanha. Suomalainen on lyhyt ja kaunis.

*Romanialaisia ovat kaunis. He puhuvat romania ja englantia. Heidän on kaunis pääkaupunki. Minä ei rakastan unkarilaisia.

*Nainen Romaniasta he ovat kaunis. Poika ovat nuori. Ihmiset puhuvat kieli: romani ja unkari.

*Minä rakastan Unkaria. Ajattelen unkarilaisia. On ystäväni, kaunis, hyvin. He asuvat pitkä maassa, mutta on 2 milliona asukan. Unkarilaisiat on nuori, hyvä liha. En ajattele.

*Aino on suomalainen, hän on kaunis tyttö, korkea ja hassu (hänellä on sininen silmät). Aino tanssii kovin usein ja hymyilee. Onko hän surrullinen? Ei tule kuuloonkaan! Samalla, hän juo viini ravintolassa ja syö kotona. Hän on mielenkiintoinen ystävä koska laulaa tosi hyvin (rokki), mutta Aino menee kirkolla.

Viikko sitten meidän tuttava, Solveig kertoi siitä, että suomalaiset ovat vähän niin kuin ketsuppipullo. Alussa heistä ei tule mitään, mutta jos jäät kauan odottamaan, niin joskus tulee kaikki.

En häneltä viitsinyt, mutta olisi minulla vielä pari kysyttävä:
Mikä olisi meidän mittarilla mittaen, vaikkapa unkarilaisille se suomenruotsalainen "mitään". Entäs se "kaikki". Ja miten lasketaan odotuksen aikaa.

Niin kuin minun pikkukaverit, 5-vuotias Panu ja 7-vuotias Simo joka ikinä päivä kysyi: Onko tänään jo lauantai. Jos olemme kärsivällisiä, tuleeko joskus se karkkipäivä.

Olen

ulkomaalainen, enkä tyhmä. Alun perin lause kertoo virolaisista, ja Aili on keksinyt sen. Aili on oikeasti virolainen ja elää nytkin keskellä unkarilaisten lörpöttelyä. Englishman in New York. Asuimme puoli vuotta yhdessä hänen ja Crissun kanssa budapestiläisessä asuntolassa.

Naapurissa asui Hasan, outo azerbaidzanilainen mies. Hasan osasi hyvin turkkia, venäjää, tsekkiä ja oikein vähän unkaria. Jos olisimme tyttöjen kanssa tehneet pääliiton, kolme naista, olisimme voineet puhua hänen kanssa kuusi eri kieltä. Mutta turkkia, venäjää, tsekkiä ei. Hmm. Hasanin kanssa meillä ei ollut edes kulttuurillisia yhtenäisyyksiä . Usein hän tuli meidän huoneeseen ja istui puhumatta sängyn reunalle. Ei voinut koskaan tietää, että jos kerromme hänelle jotakin, niin mitä hän siitä ymmärtää. Hänellä oli kysyttävää vain silloin, jos kohitehtävä jäi epäselväksi ja tarvitsi apua.

Niin isossa ongelmassa unkarilaisten lauseiden kanssa en minäkään aikaisemmin ollut. Kaunis ja iloinen. Mukava mutta pieni. Mikä esimerkki olisi looginen. Helppo. Ymmärrettävä. Rakenne oli hänellekin selvä, sanojen merkitys ei. Seisoin siellä, kädet ylhällä, pitkä. Sormilla näyttäen: pieni. Janos ja Kati. Mutta mikä on Janos? Hui hui hui.

Tiedän, että omaa äidinkieltä on vaikeaa puhua ulkomaalaisten kanssa. Sujuvaan keskusteluun tarvitaan aika paljon mielikuvitusta ja empaatiaa, ja ei voi koskaan olla täysin varmaa, että se toinenkin ymmärtää juuri sitä, mitä sanoa halutaan. Sen lisäksi yksinkertaistetun puheen ja pelleilyn välillä raja on aika herkkä. Joskus hyvin helppoja asioita pitää selittää, muttei voi esim. huumoritajottomalle ihmiselle näytä lehmä-termin ääriviivoja silleen, että (pää työnnettynä) muuuu. Mitä jos hän, jolle muuuutetaan, suuttuu, koska ajattelee, että ulkomaalainen hän on, eikä tyhmä. Ei lehmäkään.

Helpoin ratkaisu olisi vaihtaa kieltä heti ja etsiä lingua francaa. Esimerkiksi englantia. Ei tarvitse haukkua, jos pölykoiria, eikä pohtia, miten sanaa tuota- niin-niin selittäisi. Kun keskustelu ei ole jatkuva activity-peli. Eikä viitsi aina pysähtyä ja katsoa toisen reaktiota, jos jotain paljon syvempää olisi tullut suuhun.

Mutta jos toinen on Hasanin kaltainen, tullaan heti lapseksi. Hetkeksi vain. Ei mitään estettä. Hypiskellään, jos ugrik, hihitetään, jos vihorászik. Tämmöisestä keskusteluista voisi tulla paljon paljon enemmän iloa, kuin jostakin fiksusta ideanvaihdosta kielellisesti tasavertaisten ihmisten välillä. Luulen, että Hasan ilman sanojakin tunsi, että me hänestä tykkäämme. Silti.

Etu- ja jälkikäteisiä kiittejä niille, jotka minun suomen kieltäni meikkaavat:)

Saanko minä kysyä jotakin?

-seisoin opettajahuoneen ovella ja olin täysin varma siitä, että kysyä kyllä aina saa. Kohteliaisuuskäsitykseeni kuului silti koputtaminen ja epävarma anteeksi. Niin kuin se olisi tarkoittanut vain sitä, että hei, olen olemassa ja varo, kohta kysyn sinulta jotakin. Sain luvan sekä kysyä, että osallistua syntaksikurssiin, koska tätä halusin.

Tilanne oli minulle onnistunut. Yrjölle, meidän opettajalle pikemminkin jännä. Tai nolo. Pari kuukautta myöhemmin, kun hän kurssilla selitti meille saada ja voida verbien välisen eron, hänen esimerkki eri kulttuurien käyttäytymistavoista oli juuri meidän pieni keskustelu oven edessä.

Hänen mielestään sillä, että lupa pyydetään, noustetaan toinen melkein puolijumalaksi, ja ylhällä olla ei ole aina kiva. Minun mielestäni on vain hyvä osoittaa, että pyytö/kysymys/asia on tulossa, ja antaa toiselle pari sekuntia etuaikaa. Sitä omaa aikaa ehkä, josta suomalaisten ämmäreissä niin paljon puhutaan.

Tällä hetkellä

asun Bukarestissa. Muutin tänne puolitoista vuotta sitten, lokakuussa 2005, hoitamaan suomalaisten asiakkaiden tukijuttuja ja ottamaan vastaan sitä, mitä pääkaupunki ja romanialaiskulttuuri ja työelämä minulle antaa halunnut. Kaikesta tuli kyttyrällinen. Enkä enää lähtenyt, vaikka ajatus olikin se, että yksi vuosi riittää.

Työstä kyllä olisi riittänyt, Bukarestista ei. Ja kokeiltava olisi vielä paljon. Jos kerran tulen takaisin, niin tänne ilomielelläni.


Olen nyt virallisestikin eurooppalainen ja unionin jäsen. Omasta näkökulmastani asia ei ole pahaa, eikä kivaa. Melkein täysin sama. Jos liitto tuo hyvää, matkustamisessa se tuo.

Maata, isänmaata en ajattele. Ihmisiä kyllä. He, jotka olivat halunneet lähteä maasta, ovat jo löytäneet kaikkenlaisia mahdollisuuksia päästää ulkomaille. Espanja ja Italia on täynnä romanialaisia. Ne, jotka ovat edelleenkin täällä, eivät ehkä vielä pitkää aikaa huomaa, että muutokset on tulossa. Isoisä on koko elämässään tehnyt takapihalla kotiviinaa, eikä hän eu-sääntöjen mukaan lopeta luumumassan keittämistä. Isoisälle omat säännöt ovat tärkeimmät. Ja fiksummat.

Sain tämmöisen viestin Suomesta: Rauhallista joulua ja tervetuloa EU:hun. CC:nä Svetlana, minun bulgarialainen ystävä. Ei asioita tällä tavalla sekoiteta.

Tällä hetkellä rauhaan tarvitsen täysin täysin muuta, kuin eu:ta. Onneksi. Siksi tunnen itseäni niin vapaaksi.