Mietiskelen siitä jo pitkästä aikaa - ihmettelen ja enkä ihmettele - miten säilyivät vanhat sukupuoliroolit nyky-yhteiskunnassa: ovatko kaikki miehet sielun pimeässä nurkassa metsästäjät ja olemmeko me, tytötnaisetrouvat keksitty muun muassa siksi, että tarjoisimme henkisesti ja ruumiillisesti nälkäisille jotakin hyvää.

Wagner söi kirjekyyhkyn. Siksi tulee tästä ajatuksestani blogi.

Wagner on jo kolmas mies (sika, mutta mies silti), jolla on jotakin näitä lintuja vastaan. Oli sydämessäni semmoinen vaalea, jolle olisi pitänyt keittää seuraavalla Berliini-matkalla, onneksi aina vain sillä seuraavalla, kyyhkypörköltiä. Jäimme keittämättä, jäimme syömättä, ja Berliinin taivas on ehkä nytkin täynnä lintuja.

Toinen vaalea, nyt kämpiksen sydämessä asuva, kysyi pari viikkoa sitten, että tappaisiko tyttö hänelle kyyhkyjä, jos hän kyyhkyjä syödä haluaisi. Ei. Mennään mielellämme maailmalle, sotaan, meren alle, vuoren taakse, hypiskellään puolella jalalla puoli tuntia, pelleillään päivää pitkin, mutta kyyhkyset on tabu.

Noh. Mikä yhteys olisi masun ja sydämen välissä? Pitääkö aina-aina miettiä tulevista rauhanneuvotteluista, kun kyyhkyset tulevat kyseen?