Olen

ulkomaalainen, enkä tyhmä. Alun perin lause kertoo virolaisista, ja Aili on keksinyt sen. Aili on oikeasti virolainen ja elää nytkin keskellä unkarilaisten lörpöttelyä. Englishman in New York. Asuimme puoli vuotta yhdessä hänen ja Crissun kanssa budapestiläisessä asuntolassa.

Naapurissa asui Hasan, outo azerbaidzanilainen mies. Hasan osasi hyvin turkkia, venäjää, tsekkiä ja oikein vähän unkaria. Jos olisimme tyttöjen kanssa tehneet pääliiton, kolme naista, olisimme voineet puhua hänen kanssa kuusi eri kieltä. Mutta turkkia, venäjää, tsekkiä ei. Hmm. Hasanin kanssa meillä ei ollut edes kulttuurillisia yhtenäisyyksiä . Usein hän tuli meidän huoneeseen ja istui puhumatta sängyn reunalle. Ei voinut koskaan tietää, että jos kerromme hänelle jotakin, niin mitä hän siitä ymmärtää. Hänellä oli kysyttävää vain silloin, jos kohitehtävä jäi epäselväksi ja tarvitsi apua.

Niin isossa ongelmassa unkarilaisten lauseiden kanssa en minäkään aikaisemmin ollut. Kaunis ja iloinen. Mukava mutta pieni. Mikä esimerkki olisi looginen. Helppo. Ymmärrettävä. Rakenne oli hänellekin selvä, sanojen merkitys ei. Seisoin siellä, kädet ylhällä, pitkä. Sormilla näyttäen: pieni. Janos ja Kati. Mutta mikä on Janos? Hui hui hui.

Tiedän, että omaa äidinkieltä on vaikeaa puhua ulkomaalaisten kanssa. Sujuvaan keskusteluun tarvitaan aika paljon mielikuvitusta ja empaatiaa, ja ei voi koskaan olla täysin varmaa, että se toinenkin ymmärtää juuri sitä, mitä sanoa halutaan. Sen lisäksi yksinkertaistetun puheen ja pelleilyn välillä raja on aika herkkä. Joskus hyvin helppoja asioita pitää selittää, muttei voi esim. huumoritajottomalle ihmiselle näytä lehmä-termin ääriviivoja silleen, että (pää työnnettynä) muuuu. Mitä jos hän, jolle muuuutetaan, suuttuu, koska ajattelee, että ulkomaalainen hän on, eikä tyhmä. Ei lehmäkään.

Helpoin ratkaisu olisi vaihtaa kieltä heti ja etsiä lingua francaa. Esimerkiksi englantia. Ei tarvitse haukkua, jos pölykoiria, eikä pohtia, miten sanaa tuota- niin-niin selittäisi. Kun keskustelu ei ole jatkuva activity-peli. Eikä viitsi aina pysähtyä ja katsoa toisen reaktiota, jos jotain paljon syvempää olisi tullut suuhun.

Mutta jos toinen on Hasanin kaltainen, tullaan heti lapseksi. Hetkeksi vain. Ei mitään estettä. Hypiskellään, jos ugrik, hihitetään, jos vihorászik. Tämmöisestä keskusteluista voisi tulla paljon paljon enemmän iloa, kuin jostakin fiksusta ideanvaihdosta kielellisesti tasavertaisten ihmisten välillä. Luulen, että Hasan ilman sanojakin tunsi, että me hänestä tykkäämme. Silti.

Etu- ja jälkikäteisiä kiittejä niille, jotka minun suomen kieltäni meikkaavat:)