Tällä hetkellä

asun Bukarestissa. Muutin tänne puolitoista vuotta sitten, lokakuussa 2005, hoitamaan suomalaisten asiakkaiden tukijuttuja ja ottamaan vastaan sitä, mitä pääkaupunki ja romanialaiskulttuuri ja työelämä minulle antaa halunnut. Kaikesta tuli kyttyrällinen. Enkä enää lähtenyt, vaikka ajatus olikin se, että yksi vuosi riittää.

Työstä kyllä olisi riittänyt, Bukarestista ei. Ja kokeiltava olisi vielä paljon. Jos kerran tulen takaisin, niin tänne ilomielelläni.


Olen nyt virallisestikin eurooppalainen ja unionin jäsen. Omasta näkökulmastani asia ei ole pahaa, eikä kivaa. Melkein täysin sama. Jos liitto tuo hyvää, matkustamisessa se tuo.

Maata, isänmaata en ajattele. Ihmisiä kyllä. He, jotka olivat halunneet lähteä maasta, ovat jo löytäneet kaikkenlaisia mahdollisuuksia päästää ulkomaille. Espanja ja Italia on täynnä romanialaisia. Ne, jotka ovat edelleenkin täällä, eivät ehkä vielä pitkää aikaa huomaa, että muutokset on tulossa. Isoisä on koko elämässään tehnyt takapihalla kotiviinaa, eikä hän eu-sääntöjen mukaan lopeta luumumassan keittämistä. Isoisälle omat säännöt ovat tärkeimmät. Ja fiksummat.

Sain tämmöisen viestin Suomesta: Rauhallista joulua ja tervetuloa EU:hun. CC:nä Svetlana, minun bulgarialainen ystävä. Ei asioita tällä tavalla sekoiteta.

Tällä hetkellä rauhaan tarvitsen täysin täysin muuta, kuin eu:ta. Onneksi. Siksi tunnen itseäni niin vapaaksi.